Aloitin vuonna 2007 näiden omien taitojeni kehittämisen biisientekemisessä.
Olin lapsenuskossani sitä mieltä, että minä tein jotain todella massasta poikkeavaa ja erilaista.
Ensimmäinen ep.ni "Kaukainen" oli tietenkin sellainen, ettei sitä voinut mikään levy-yhtiö ohittaa.
Tosiasia on etten ole ollenkaan varma, kuinka moni sitä on edes kuullut, mutta ehkäpä hyvä niin.
Se on itsenäisenä piensoittona intohimoinen ja aika "massiivinen" rock/pop-pläjäys, jos miettii näin ensimmäiseksi demoksi mitä koskaan olen tehnyt.
Toinen ep oli sitten jo riisutumpi, ja ehkä kokeilevampi, silti tylsempi näin jälkikäteen.
Tekstit niin ekassa kuin tokassa, olivat tunnelmallisia, runollisia, vaikeaselitteisempiä.
Pyrin jotenkin tuomaan sen oman sisäisen herkkyyden ja runosielun esille.
Varmaan se tulikin ja materiaali ainaki antoi ymmärtää, etten ihan vaatimattomasti ole liikkeelle lähtenyt.
Mutta siinäpä se kompastuskivi varmaan olikin.
Ja toisaalta, yritin olla jotenkin ihailemieni artistien kanssa samassa veneessä musiikillisesti.
Oikeastaan "Roudassa" biisi runkkasi minusta loputkin idolieni rippeet, ja sai minut tajuamaan sen seikan,
että vaikka otan itseni vakavasti, niin voin silti myös nauraa itselleni.
Voin olla myös musiikissani sitä ,mitä minä olen muutenkin.
Eli yksi suuri pervertisromantikko. =) hymiö tohon, vaikka se onkin kirjallisesti kuten koko bloginikin silkkaa Folke Westia.
Niin siis, tämä kyseinen Gefroren biisi oli oikeastaan ensimmäinen kappale tekstiltään, tunnelmaltaan ja meiningiltään, josta voin sanoa, että tämä on minua!
Huomasin edesmenneissä laulusessio nro I.ssä , että yritin vieläkin laulaa sillä tavalla kauniisti ja iskelmäprinssimäisesti.
Vaikka oikeasti luonteeni on olla teatraalinen, iloinen, hurttinen, keskipisteinen, pohdiskeleva ja kaksimielinen.
Kaikesta nelikymppisen miehen keskustelutaidoista huolimatta, sekä sydämmelisyydestä huolimatta, minun puheissani on aina ollut sellainen koukutteleva ja piilovitsaileva myös sarkasmiin taipuva klangi.
Otan vakavat asiat vakavasti, mutta haluan jotenkin aina vähän rikkoa jäätä.
Onneksi paikalla oli ihmisiä, jotka osasivat tarttua oikeisiin asioihin, ja opettivat siinä samalla myös suomenkielen perusasioita.
Näissä uusissa kappaleissa joista yksi on muuten (katso otsikko), niissä on sellaista tiettyä tragikomiikkaa, pohtimista, ironiaa, kaksimielisyyttä ,ja kuitenkaan kyse ei ole huumorimusiikista.
Mä mietin eilen minkälainen mun outlook olisi.
Se voisi olla sekoitus vintagea, värejä, rokkia sekä röyhelöä.
Grunge kohtaa Pintaliidon...kyllä se löytyy sieltä.
Olen Tikkurilan Koff Daddy , eli ARTo RAKKAUSSON!!
Mikä pääasia, tämän aamuheijarin lailla poukkoilevan tekstin takana on, että minusta tuntuu hyvältä näiden biisien kanssa.
Ja uskallan sanoa, olen sanonut ennenkin, mutta nyt kautta kivesten ja eukon kannon, tästä tulee ehdottomasti paras ep. mitä olen koskaan tehnyt.
Ja siitä suuri kiitos kuuluu jo tässä vaiheessa Samille, joka ohjaa minua vesillä silloinkin, kun aironi ovat pudonneet ja tulppa on liian syvällä persiissä.
Tämä oli ehkä huonoin blogini ikinä, ja huomenna jo kiroan sitä ,miten olen huijannut niin itseäni kuin muitakin.
Nyt Kevät saa, ehkä minäkin, Antakaa Auringon tulla, ja jos rakkaus iskee kolahtaa, niin rotsi auki ja vastaanottamaan.
Rakkaudella ,ARTo
