Kohta Kolmekymmentä

Otsikko on enemmän kuin totta,  näinä vähiin  käyvinä päivinä, jotka sysäävät helpon oloista lapsuutta koko ajan vain kauemmaksi ja kauemmaksi.
Lapsena oli kaikki niin yksinkertaista, kun kiukutti niin kiukutti, ja kun oli hauskaa niin oli helvetin hauskaa.
Rakkaus jos sellaisesta pystyi vielä poikasena puhumaan, oli sekin yksinkertaista, ollaan tai ei olla.
Vielä voi olla jäljellä ihan miten monta elämänpäivää tahansa, ja näinollen en tahdo edes alkaa määrittelemään missä kohtaa elämääni olen.
Sen verran uskallan jaotella, että leikki-aika on ohitse ja nyt pelataan tosissaan.
Helposti sitä sukii itseään siitä, miten vielä ei ole saanut aikaan mitään,  miten muut sitä ja muut tätä.
Toisaalta joku vanhempi aina muistuttaa tai puoliso, kuinka minä olen ehtinyt vaikka mitä.

Kesäloma. Tuo aika jonka toivoisi olevan kuin munalikööri jääkaapissa, joka ei kulu millään.
Useimmiten se on kuitenkin kuin kuohuviini, joka poksahtaa auki, kuohuu hetken ja onkin sitten juotu.

Minulla on nyt viisi uutta äänitettyä laulua.
Kohta minulla on kuusi.

Sami Baldaufin kanssa tehtiin juurikin se mitä piti, ja nyt sitten ihmetellään kassit tyhjänä, että mitäpä sitten?
Meillä olisi vielä paljon kuhinaa verkkoihin, jos vain mahdollisuus aukeaisi.

Tänään menen nauhoittamaan lauluraitoja toisenlaiseen lauluuni.
Hyvin luomuinen ja pelkistetty, kauniskin , "Kullan ja kurjuuden maa".
Tuotannosta vastaa Joni Masko, jonka ilmaantuminen tämän kehäruuhkaisen maailmani keskelle oli jotenkin helvetin ilahduttava hetki.
Meillä menee tuulet aika lailla samaan suuntaan, ja luulenpa että tässä voi olla yhteistyön taimen, joka kasvaessaan voi tuoda hyvää satoa.

Tässä se vaikeus piileekin, kun mieli pyörittää genrejä häpeilemättä, ja erilaiset musiikinlajit rakastelevat toisiaan intohimoisesti.

UMK. Viime vuonna ei mennyt kuten Strömsössä.
Osallistuakko vai ei?  Se jääköön arvoitukseksi.

Hyvää sateenkaaren väreillä maalattua viikkoa.
Siinä teille hittiä.
KAAPITON - ARTo